Suomalainen puu

Uudet innovatiiviset puupohjaiset materiaalit tuovat lisää vaihtoehtoja luonnonvaatetukseen.

Pehmeä, kestävä ja kompostoitava materiaali.

Suomi on edelläkävijä tekstiilikuitujen valmistamiseen tarkoitetun uuden teknologian kehittämisessä.

Uuden teknologian kautta mm. puupohjaista selluloosaa muunnetaan kuiduksi. Monien uusien puumateriaalien tuotannon keskiössä on jo valmistetut materiaalit, kuten paperi- ja kartonkijätteet, jotka kierrätetään uuteen käyttöön.

Suurin osa innovaatioista on vielä tutkimus- ja testausvaiheessa, eikä materiaaleja ole vielä tuotettu suuressa mittakaavassa.

Uusissa puukuiduissa materiaalin tuotannon kustannukset ja esimerkiksi tuotantoon vaadittavan veden määrä on vain murto-osa esimerkiksi puuvillasta tai bambusta tehtävään lankaan verrattuna. Näin niiden ympäristöjalanjälki tulee olemaan tuotannon alkaessa huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi viskoosin tuotantoprosessissa. Kuidun voi yleensä uudelleenkierrättää tai vaikka kompostoida.

Puukuitu on yleensä pehmeää ja kestävää. Sitä on myös mahdollista värjätä.

Alla on esiteltynä muutama uusi innovaatio, joiden kautta tulevaisuudessa voi hyödyntää Suomen laajoja metsiä myös pukeutumiseen.

Materiaalit
Spinnova - uutta puusta

Spinnova on uusi, kehitteillä oleva luonnonmateriaali, joka pohjautuu selluloosaan. Missään vaiheessa tuotantoprosessia ei käytetä haitallisia kemikaaleja.Raaka-aineeksi soveltuvat parhaiten kuusi ja mänty. Tuntumaltaan se on verrattavissa puuvillaan tai pellavaan ja lämmöneristyskyvyltään se vertautuu lampaanvillaan.

Ioncell - selluloosa kuiduksi

Ioncell on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kehittämä teknologia, jonka avulla muunnetaan selluloosaa kuiduksi. Raaka-aineena voidaan hyödyntää esimerkiksi käytettyjä tekstiilejä tai paperia. Prosessissa ei käytetä haitallisia kemikaaleja, vaan hyödynnetään ionista nestettä. Materiaalia voi hyvin värjätä, se on kiiltävää sekä imee kosteutta.

Luonnonmateriaalit

Nahka

Nahka on erinomainen materiaali moneen käyttöön, ja se voi kestää hyvin hoidettuna vuosikymmeniä.

Lue lisää »

Etkö löytänyt etsimääsi luonnonmateriaalia?