Syksyinen sisustus

Sen lisäksi että syksyllä pukeutuminen muuttuu pehmeämmäksi ja lämpimämmäksi, myös sisustukseen tehdään mielellään samansuuntaisia muutoksia. Syksyn sisustussuosikeissa käytetään onneksi paljon luonnonmateriaaleja. Tässä muutamia vinkkejä syksyiseen sisustukseen:

1. Muovin tilalle puuta.

Vaihda esimerkiksi muoviset leikkuulaudat puisiin ja muoviset tuolit rottinkituoleihin. Käytäthän kuitenkin edelliset loppuun tai lahjoitat ne uudelle käyttäjälle poisheittämisen sijaan.

2. Keramiikkaa esille.

Itse tehdyt, mummolta saadut tai kaupasta ostetut käsintehdyt keramiikkaesineet ovat nyt trendikkäämpiä kuin koskaan. Näissä ei haittaa, vaikka ne olisivat eri paria, mitä enemmän värejä sen parempi!

3. Rottinki käyttöön.

Rottinkiset huonekalut tai pienemmät esineet kuten naulakko tai peili tuovat ihanaa mökkitunnelmaa kotiin. Käytettyjä rottinkiesineitä löytyy esimerkiksi kirpputoreilta.

4. Huonekasvit ikkunalaudalle.

Mikä olisikaan lähempänä luonnonmateriaalia kuin itse kasvit? Syksy ei välttämättä ole kasvien parasta kasvuaikaa, mutta onneksi löytyy myös paljon ympärivuotisia kasveja, jotka ovat parhaillaan mihin vuodenaikaan tahansa.

 

Lue lisää syksyiseen sisustukseen liittyen:
https://www.iltalehti.fi/sisustus/a/ef7c7fa5-a3e0-45db-bcb2-5a5ddc24d170
https://www.iltalehti.fi/sisustus/a/82b1f48b-991d-4c17-aba2-e736d08b82d9

 

Kuva: Unsplash

Jaa artikkeli
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google

Tilaa uutiskirjeemme!