Kenkiä kierrätysmateriaalista

Luonnonmateriaaleista valmistetut vaatteet ovat paitsi pitkäikäisiä, mutta myös hyvin hyödynnettävissä uudelleen. Esimerkiksi vaatetta, jota ei enää halua käyttää, ei välttämättä kannata heittää pois tai lahjoittaa eteenpäin, vaan hyödyntää sen materiaali osana jotakin täysin uutta.

Esimerkki tällaisesta on korkokenkien valmistus kierrätysmateriaaleista. Kotiliesi kertoo artikkelissaan Karoliina Nikitinistä, joka valmistaa kenkiä erilaisista materiaaleista, jotka ovat peräisin aiemmista tuotteista. Kenkien materiaaliksi soveltuu vaikkapa villakangastakki, mutta verhoilukankaat ovat sopivampia materiaaleja kestävyyden myötä.

Kierrätysmateriaalien käytössä on useita hyviä puolia. Ensinnäkin se on ekologista, sillä välttämättä ei tarvitse ostaa uusia kenkiä. Lisäksi kenkien valmistus Suomessa on hiipunut tuotannon siirryttyä enemmän ulkomaille, joten tekeminen itse on hyvä valinta myös siitä näkökulmasta, ettei kenkiä tarvitse kuljettaa pitkien etäisyyksien päästä.

Toisaalta itse tekemällä saa myös uniikit juuri omaan makuun sopivat kengät, jollaisia ei löydy keneltäkään muulta. Lisäksi jo kenkien tekoprosessin aikana voi kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, kuten ulkonäköön ja istuvuuteen juuri omalle jalalle.

 

Aiheesta tarkemmin: https://kotiliesi.fi/kasityo/askartelu/karoliina-nikitin/

Kuva: Unsplash

Jaa artikkeli
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google

Tilaa uutiskirjeemme!