Suomalainen villafleece käy kaupaksi ympäri maailmaa: ”Ei irtoa haitallisia mikromuoveja”

Moni mikromuovien haitoista huolestunut fleeceasuihin pukeutuja ilahtui nähdessään ensimmäiset villafleecepaidat Ruskovilla Oy:n tuoteluettelossa vuosi sitten. Kauppalehti kertoo villafleecestä sivuillaan.

”Olennainen ero perinteiseen fleeceen on se, ettei villafleece sisällä lainkaan keinokuituja, eikä siitä irtoa haitallisia mikromuoveja. Etsimme materiaalia pitkään, ja vihdoin valmistaja löytyi Saksasta”, kertoo toimitusjohtaja Ossi Näkki.

Näkin mukaan luomumerinovillasta valmistettu villafleece tuntuu pehmeälle ja miellyttävälle – myös paljaalla iholla.

Ruskovilla myy alus- ja lämpöasusteita sekä tyynyjä, peitteitä ja petauspatjoja Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Japaniin. Kaikkiaan 20 prosenttia tuotannosta menee vientiin.

”Kestävän kehityksen mukaiset luonnon- ja luomumateriaalit ovat tänä päivänä todella haluttuja maailmalla, mutta niitä tuotetaan vain rajallisesti. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta vaikuttaa tietysti myös ostohintoihin.”

Jälleenmyyjäverkostoon kuuluu 70 kivijalkakauppaa Suomessa. Yksittäisiä edustajia on eri puolilla maailmaa, esimerkkinä Näkki mainitsee pienen vaatekaupan Tokiossa.

Mitä Ruskovillalle kuuluu kahden vuoden kuluttua, kun Artjärvellä vietetään yrityksen 40-vuotisjuhlaa?

”Mitään isoa mullistusta ei ole näköpiirissä lähiaikoina eikä pitemmälläkään tähtäimellä. Kasvu ei ole ykköstavoite vaan korkealaatuisien ja kestävien, ympäristölle ja ihmiselle terveellisien tekstiilituotteiden valmistaminen. Tehdas pysyy Artjärvellä, eikä ihmisiä vaihdeta robotteihin”, Ossi Näkki kiteyttää.

Kotimaista käsityötä. ”Ei tätä tuotantoa voi viedä muualle. Jotta pystymme vastaamaan laadusta, valmistus on pidettävä Suomessa”, Ruskovilla Oy:n Ossi Näkki sanoo.

Lue lisää kauppalehden sivuilta https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalainen-villafleece-kay-kaupaksi-ympari-maailmaa-ei-irtoa-haitallisia-mikromuoveja/ab36bc5c-332d-427c-a99c-2c71f4850d82

Jaa artikkeli
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google

Tilaa uutiskirjeemme!